”Kuvataideopettajana ajattelen, että näistä kotisivuista tuli muotokuva tämän hetkisestä Pro Lukio ry:stä. Niitä varten ensin pyyhittiin maalauspohja tyhjäksi ja tästä eteenpäin ne täydentyvät pikkuhiljaa. Aika pitää huolen, että tarve ihan toisenlaiselle muotokuvalle on viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Toivon yhdistykselle menestystä lukiokoulutuksen kehitystyössä.”
Salla Iivanainen
Lauttasaaren yhteiskoulu
Kokoonnuimme kehittämään Pro Lukio ry:n kotisivuja ensimmäisen kerran vuoden alussa tammikuussa. Yhdistyksen sivut ovat aiemmin toimineet Peda.netissä, ja yhdistyksen hallitus halusi uudistaa ja yksinkertaistaa viestintänsä palvelemaan paremmin yhdistyksen ydintehtävää. Minua pyydettiin mukaan työryhmään ja ensimmäisessä tapaamisessa Grand Centralissa keskustelimme siitä, mitä yhdistyksen sivuilta nyt haluttiin ja toisaalta siitä, mistä haluttiin eroon. Keskustelun pohjalta tein sivuista ensimmäisen prototyypin. Teksteinä käytin lähinnä yhdistyksen sääntöjä, jonka jälkeen toteutin esittelyvideon protosta.
Protovideon avulla työryhmän oli helppo tarkastella sitä, minkälaisen viestin Pro Lukio Ry lähettää ja seuraava etätapaaminen oli hedelmällinen. Tuli selväksi, että työryhmässä haluttiin viestiä voimakasta me-henkisyyttä ja sääntöjen kapulakielisyys alkoi muuntua työryhmän keskustelujen pohjalta “meidän toiminnaksi”. Pro Lukio Ry onkin yhdistys, joka koostuu lukion asioista syvästi kiinnostuneista vaikuttajista. Sen hallitus toteuttaa ydintehtäväänsä järjestämällä seminaareja sekä laatimalla kannanottoja ja lausuntoja normaalin yhdistystoiminnan lisäksi. Tämä kuvaa mielestäni suomalaista koulutusjärjestelmää hyvin – sen kehittyminen lepää niin virallisten instanssien kuin aktiivisten vaikuttajien harteilla.
Twitter, Snapchat, TikTok, Facebook, Instagram jne – sosiaalisen median eri alustojen runsaus ja maailman hektisyys voi haastaa ajatuksen kotisivujen tarpeellisuudesta. Sosiaalisen median keskustelut harhaantuvat kuitenkin usein kauas alkuperäisestä aiheestaan tai kärjistyvät väittelyiksi. Kun fyysistä Pro Lukio Ry:n toimistoa ei ole ja yhdistys on sen aktiivisten jäsenten toiminta, on kotisivut nimensä mukaisesti yleisölle näkyvä tukikohta, joilta voi tarkastella yhdistyksen toimintaa järjestelmällisemmin. Voi siis ajatella, että kotisivut palauttavat olennaisen äärelle. Yleinen keskustelu eri alustoilla on kuitenkin tarpeen. “Pro Lukio Vaikuttaa” -blogin lisäksi, yhdistyksen julkaisualustoiksi valikoituivat Twitter ja Facebook, joita yhdistyksen hallituksessa muutoinkin käytetään sosiaalisen median keskusteluissa. Ne ovat linkitetyt kotisivuille. On ollut mielenkiintoista olla mukana näiden kotisivujen tekemisessä ja samalla tutustua uusiin ihmisiin. Pro Lukio ry:n kotisivuja uudistettiin työryhmässä, jossa oli jäseninä Pro Lukio ry:n hallituksesta Jussi Sutinen, Tarja Aro-Kuuskoski, Marja Honkaheimo sekä allekirjoittanut.
Kuvataideopettajana ajattelen, että näistä kotisivuista tuli muotokuva tämän hetkisestä Pro Lukio ry:stä. Niitä varten ensin pyyhittiin maalauspohja tyhjäksi ja tästä eteenpäin ne täydentyvät pikkuhiljaa. Aika pitää huolen, että tarve ihan toisenlaiselle muotokuvalle on viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Toivon yhdistykselle menestystä lukiokoulutuksen kehitystyössä.